Ah, jääkiekko! Tuo uljas laji, missä suomalaisen yhteiskunnan sankarit, pitkälettiset jääkiekon ammattilaiset luistelevat kuin vimmatut mustan, pyöreän kuminpalasen perässä, koettaen mahdollisimman hienon näköisesti saada tämän kappaleen ujutettua yhenlaisen verkkorautapömpelin perukoihin. Tämä rakastamamme laji on aina ollut suurimmalle osalle suomalaisista se rakkain urheilumuoto. Sitä seurataan maailmankin mittakaavalla (ehkä) kesät talvet, Sm-liigat, NHällät, KHällät ja muut, ja innostutaan sitten aina kysyttäessä selittämään pitkät sepustukset NHL:n maali- ja pistepörsseistä, johtoasemista ja playoffseista ja muista (ainakin omasta mielestä) äärettömän mielenkiintoisista asioista. Haukutaan hieman Selännettä, jolla on ollut kuivaa kautta ties kuinka pitkään ja sanotaan että no, olisikohan sen jo aika siirtyä eläkepäiviä viettään ja vaihtaa luistimet potkukelkkaan, ja Kari Lehtosta jonka alkukausi Dallasissa on ollut melko tappiollista puurtamista. Samaan hengenvetoon kehutaan Jori Lehterän hienoa toimintaa KHL:ssä ja ties mitä, mitä allekirjoittanut ei oikein edes käsitä.
Nythän polttavan kuumia puheenaiheita jääkiekkojäätiköllä ovat nuorten jääkiekon MM-kisat, joista oli Suomen urheilla poijjilla kultamitalit tuliaisina kotomaahan palatessaan, sekä valinnat Suomen olympiajoukkueeseen Sotshin talvikisoihin.
Ruotsissa ollaan edelleen sitä mieltä, että Suomi voitti pelin vain petkuttamalla ja oikeat voittajat olivat Ruotsin junnu-Tre Kronor. Syynä oli kiistelty "paitsiotilanne" ennen hyökkäystä jatkoajalla josta sitten voittomaali kehkeytyi. Kiekko oli vissiinkin käynyt muutamia sekunteja viivan toisella puolella ja tuomarit eivät olleet tätä huomanneet. No, suotakoon se heille tässä tilanteessa anteeksi. Toisaalta jos puhutaan muusta tuomarityöskentelystä pelin aikana, olisi suomalaisilla tuomarismiehille pari tulikivenkatkuista sanaa sanottavana, eikä tulimyrsky ihan heti fanaattisen kiekkokansan taholta loppuisi.
Peliä seuranneena koulupäivänä huomasin, että kun käveli koulun käytävällä ja näytti olevan aivan rauhallista, niin pinnan alla kiehui todellinen lohikeitto. Heti kun joku mainitsi jotain siihen suuntaan että "Ruotsi-Suomi" niin satapäinen joukko kääntyi puhujaa kohti ja huusi kuin yhdestä suusta: "Tuomarit oli nautoja!!!!"
Voi, se kiehuttava tilanne, missä suomalainen pelaaja taklasi ruotsalaista olkapäähän ja tämä lensi maahan, ja tuomari antoi sinipaitaiselle rangaistuksen kampituksesta!!! Se hullutus, missä Suomelle sateli kolme kaksiminuuttista seitsemän minuutin aikana !! Levisipä Facebookissa pelin jälkeen kuva, missä olivat tuomarit ja yllä teksti: 'Ruotsin ykköskenttä'.
Niin, ja sitten se TRAAGINEN ja HIRVITTÄVÄ asia, että Saku Koivu, tuo suomalaisjääkiekon Madonna, ilmoitti olevansa liian vajaakuntoinen osallistumaan Olympialaisiin, vaikka Erkka Westerlund oli jo asettanut hänet jalustalle, jossa luki: Se Arvoitettu Kiekkojääkäri, Urheilijijain suuri Kuningas, S.A.K.U.K. Voi, se oli totinen isku vasten ristikkoa.
Itselleni tästä kaikesta elämää suuremmasta, valtavasta kiekkohehkutuksesta on tullut päälimmäiseksi tunne: MITÄ väliä ? Joskus minua miltei on säälittänyt ihmiset, jotka käyttävät elämänsä tämän yhden lajin parissa, kerskuen olevansa asiantuntijoita joita ei kukaan voita.. Huomaavatko he koskaan miten ohut ja merkityksetön asia tämä todella on ? Tuleeko heille koskaan oloa: "Mitä minä olen tehnyt koko elämäni?"
Sanoisin, ettei tule. He, veteraanit, ovat jo niin syvällä lajissa ja nauttivat niin suurta arvostusta, etteivät he yksinkertaisesti voi ajatella niin. Voi, maailma olisi heillekin vielä valtavan suuri, mutta he ovat rakentaneet oman kaukalonsa, jossa he luistelevat omaa yksinäistä, pientä rinkiään kannustajajoukkojen huutaessa ja vihellellessä joka puolelta.
PS. Sain kameran takaisin !! Nyt tulee taas kuvia niin että kaukalonlaidat rytisee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti